maanantai 14. elokuuta 2017

Ensimmäinen askel



Opiskelin kovaa vauhtia, joten yrittäjyys jäi toistaiseksi muhimaan päähäni. Kuitenkin tein jo esivalmisteluita ja tiedusteluita miten lähden etenemään projektissani.

Suoraan sanottuna olin kyllä hyvin pihalla, mistä ja miten lähden liikeelle.

Ensimmäiseksi otin yhteyttä TE-toimistoon ja kyselin alustavasti mahdollisuutta saada starttirahaa (minun tapauksessani virkavapaalla ollessa). Todella ystävällinen ja nopea palvelu oli yllätys, sieltä otettiin minuun pikaisesti yhteyttä ja juttelimme tovin kaikesta yrittäjyyteen liittyvistä asioista. Näin pikkuhiljaa polkuni suunta alkoi hahmottumaan. Virkailija oli kannustava ja kertoi mahdollisuudesta saada starttirahaa joka myönnetään mm. liiketoimintasuunnitelman ja Uusyrityskeskus Ensimetrin lausunnon perusteella. Virkailija kertoi myös, että ei ole koskaan aiemmin kuullut tällaisesta tuotteesta mutta piti ideaa hyvänä. Päällimmäisenä kuitenkin minulle jäi tuosta puhelusta tunne, että minua kannustettiin ja tarjottiin apua, mikä oli hyvin tärkeää, kun ottaa huomioon lähtötilanteeni.



Seuraavaksi suuntasin siis Uusyrityskeskus Ensimetriin. Ensimetri on mahtava paikka, ystävällistä, asiantuntevaa ja kannustavaa meininkiä. Vaikka yritysneuvojalla ei ollutkaan omaan alaani liittyvää tietämystä sain valtavasti tietoa ja vinkkejä miten aloittaa asioiden hoitaminen ja selvittely. Toiminimi on ”helppo” perustaa ja se oli kohdallani ainoa oikea vaihtoehto.  Yritysneuvoja kehotti ottamaan yhteyttä häneen koska vaan ja sanoi että voin tehdä sinne useita käyntejä. Ja palveluhan on maksutonta! Sain monia asiantuntijalähetteitä yrityksiin joissa kävin tutustumassa. Näin sain esimakua asioista, joita tulee ottaa huomioon.


Ensimetrin yritysneuvoja otti myös heti puheeksi liiketoimintasuunnitelman laatimisen ja antoi sen tekemiseen linkin: liiketoimintasuunnitelma.com.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti