maanantai 14. elokuuta 2017

Yrityksen vakuutukset



Varasin ajan omaan vakuutusyhtiööni ja kävimme lävitse tarvitsemani pakolliset ja vapaaehtoiset vakuutukset.

YEL-vakuutusmaksu on pakollinen. Vakuutus mm. kerryttää eläkettä, on taloudellinen turva työkyvyttömyyden ja työttömyyden varalle ja vaikuttaa sosiaaliturvaan. Aloittava yrittäjä saa alennusta 48 kk vakuutuksesta. Alussa on ehkä haastavaa miettiä millaisen YEL-työtulon mukaan maksaa vakuutusmaksua. Minä päädyin ottamaan vakuutuksen 12 564€ YEL-vuositulo arvion mukaan. Vakuutuksen voisi ottaa myös alemmalle summalle, mutta silloin ei ole oikeutettu yrittäjän työttömyyspäivärahaan, 12 564€ on alin summa jolloin voi saada työttömyyspäivärahaa 854€ kuukaudessa. Maksan YEL-vakuutusmaksua 197€ kuukaudessa.


Yrittäjän tapaturmavakuutus on vapaaehtoinen. Se kattaa työ- ja vapaa-ajan tapaturmat sekä työstä johtuvat ammattitaudit. Jokainen vakuutusyhtiö on erilainen ja näin myös korvausmäärät- ja ehdot vaihtelevat. Vuosimaksu vakuutuksessani on noin 200€.

Vapaaehtoisia vakuutuksia on myös oikeusturvavakuutus, vastuuvakuutukset ja omaisuusvakuutukset. On hyvä muistaa, että monet vakuutukset tulee ottaa ennen kuin yritys myy tuotteitaan tai palveluitaan. Minun toimintaani varten otan oikeusturvavakuutuksen sekä toiminnan vastuuvakuutuksen, joiden korvausmäärät vaihtelevat tuotteesta ja palvelusta sekä myyntialueesta (esim. Eurooppa) johtuen. Oikeusturvavakuutus ja toiminnan vastuuvakuutus maksavat minulle noin 70€ vuodessa.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti